Perusteeton etu aviopuolisoiden omaisuuden erottelussa

Perusteetonta etua koskeva palautusoppi kuuluu varal­li­suusoi­keuden alaan. Perusteettoman edun palautus on yksi keino puuttua epäasialliseen hyötymiseen. Se voi tulla kyseeseen monissa tilanteissa, kuten avio­va­ral­li­suus­ti­lan­teissa, minkä osoittaa esimerkiksi ennakkopäätös KKO:2026:15. Tässä artikkelissa hahmotellaan ytimekkäästi perusteettoman edun palautusopin keskeisiä arvioin­ti­ky­sy­myksiä peilaten edellä mainittuun korkeimman oikeuden ratkaisuun.

Varal­li­suusoi­keu­del­li­sissa kysymyksissä – koskivatpa ne sopimuksia, vahinkoa tai avioliittoa ja sen päättymistä – kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä asiantuntevaan juristiin, jotta epäsuhtiin voidaan puuttua tehokkaasti.

Perusteeton etu tarkoittaa yleisesti sellaista hyötymistä, johon sen saajalla ei ole ollut oikeutta. Perusteettoman edun palautusopin avulla voidaan puuttua tilanteisiin, joissa edunsaaja hyötyy enemmän kuin mihin hän on oikeutettu. Perusteeton etu tulee palauttaa myös silloin, kun edunsaaja ei ole myö­tä­vai­kut­tanut edun saamiseen.

Perusteettoman edun palautusoppi saa taustatukea muun muassa vahin­gon­kor­vausoi­keu­dessa tunnetusta rikas­tu­mis­kieltoa koskevasta periaatteesta: kukaan ei saa hyötyä vahin­gon­kor­vauksena enempää kuin mitä vahingon määrä todellisuudessa on.

Perusteettoman edun palautusoppiin kuuluu erityisesti kolme arvioitavaa kriteeriä: a) etu, b) perusteettomuus ja c) toisen kustannuksella hyötyminen.

Etu tarkoittaa tilannetta, jossa varal­li­suusar­voinen asema muuttuu edullisemmaksi. Kyse ei ole pelkästään virheellisesti maksetuista raha­suo­ri­tuk­sista, vaan myös tilanteista, joissa esimerkiksi hallitaan tai käytetään oikeudettomasti esinettä tai saadaan muuten etua esimerkiksi passiivisuuden kautta.

Perusteettomuus tarkoittaa sitä, ettei edunsaajalla ole oikeus­suh­teeseen, lakiin tai omaan menettelyynsä perustuvaa oikeutusta saatuun hyötyyn.

Lisäksi edun on oltava saatu toisen kustannuksella. Tämä tarkoittaa sitä, että edunsaajan hyötyminen on tapahtunut toisen menetyksestä, eli näiden välillä on oltava syy-yhteys.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa entiset aviopuolisot olivat tehneet pätevästi avio­eh­to­so­pi­muksen, jolla oli poissuljettu kummankin avio-oikeus toisen omaisuuteen. Puolisot olivat hankkineet puoliksi asunto-osakkeet tarkoituksenaan rahoittaa ne yhtä suurin taloudellisin panoksin.

Toinen aviopuolisoista (A) oli kuitenkin maksanut huomattavasti suuremman osuuden asunto-osakkeista. Puolisot olivat sopineet, että vähemmän maksanut (B) ottaa vastattavakseen yhtiölainan. Asunto-osakkeet myytiin noin 1,5 kuukautta ennen avioeron vireilletuloa, ja kumpikin osapuoli sai puolet velkojen jälkeen jääneestä kauppahinnasta. Asunto-osakkeet oli omistettu alle kolme vuotta.

Korkein oikeus katsoi, että vähemmän rahoittanut aviopuoliso B oli saanut selkeän taloudellisen edun. Myyntihinta jaettiin puoliksi, vaikka B oli rahoittanut hankintaa selvästi vähemmän ja lyhentänyt vastuulleen kuulunutta yhtiölainaa vain vähäisesti.

Ratkaisussa vahvistettiin, että etua arvioidaan todellisen varal­li­suus­siir­tymän perusteella, ei pelkästään muodollisen omistuksen nojalla.

Korkein oikeus katsoi, että alkuperäinen järjestely oli ollut perusteltu avioliiton aikana. Järjestely perustui kuitenkin oletukseen avioliiton jatkuvuudesta.

Kun yhteisomistus päättyi nopeasti eikä B täyttänyt velvoitettaan yhtiölainan maksamisesta, järjestelyn oikeusperuste mureni jälkikäteen. Lisäksi A ei ollut tarkoittanut siirtää merkittävää varallisuutta B:lle, eikä hänen panokselleen syntynyt vastaavaa vastiketta.

Näin ollen perus­teet­to­muuse­del­lytys täyttyi.

Korkein oikeus korosti myös olen­nai­suus­kyn­nystä: huomattava varal­li­suus­siirto ja vastikkeen puuttuminen tai vähäisyys puolsivat perus­teet­to­muutta. Ratkaisu vahvistaa, että perusteettomuus voi syntyä myös jälkikäteen (ex post), jos olosuhteet muuttuvat.

Korkein oikeus katsoi, että A sai myynnissä selvästi vähemmän kuin hänen panoksensa edellytti, kun taas B sai enemmän kuin oma panoksensa oikeutti.

Näin ollen syy-yhteys osapuolten välillä oli selvä: toisen tappio vastasi toisen hyötyä. Edellytys “toisen kustannuksella” täyttyi, koska voitiin osoittaa varal­li­suus­siirtymä osapuolten välillä.

Ratkaisu osoittaa, että perusteeton etu avioliitossa voi tulla kyseeseen erityisesti silloin, kun puolisoiden taloudelliset panokset ovat epäsuhdassa, sopimuksen tarkoitus jää toteutumatta ja varal­li­suus­siirtymä on selvästi yksipuolinen.

Korkeimman oikeuden linjaus vahvistaa, että perusteettoman edun palautus toimii täydentävänä oikeus­suo­ja­keinona avio­va­ral­li­suusoi­keu­dessa tilanteissa, joissa avioliittolain sovit­te­lusään­nökset eivät riitä poistamaan ilmeistä epäsuhtaa.

Lähtökohtana aviopuolisoiden osituksessa ja erottelussa on nimiperiaate, jonka mukaan omaisuus jaetaan omistuksen perusteella. Tämä artikkeli ei käsittele tarkemmin ositusta tai siihen liittyviä poikkeuksia, vaan sen tarkoituksena on tuoda esiin, että perusteettoman edun palautus voi tulla kyseeseen myös avioliiton päät­ty­mis­ti­lan­teissa.

Jos vastaava tilanne koskee sinua, autamme mielellämme oikeuksiesi turvaamisessa.